Osuuskunta Via

Viittomakielialan Osuuskunta Via on viittomakielen tulkkausta, opetusta ja näiden palvelujen välitystä tarjoava valtakunnallinen yritys. Tilauksesta räätälöimme myös tarpeitanne vastaavia konsultointi- ja koulutustilaisuuksia viittomakielen tulkkauksesta.

Osuuskunnan palveluvalikoima on monipuolinen. Monet tulkeistamme ovat vankan perusosaamisen lisäksi perehtyneet johonkin erityisosaamista vaativaan alaan, esimerkiksi kokous- ja konferenssitulkkaukseen, urheilutilaisuuksien tulkkaukseen, televisiotulkkaukseen tai kuuroutuneille ja kuurosokeille tulkkaukseen. Kuurosokeille asiakkaille tarjoamme tulkkauksen lisäksi opastus- ja kuvailupalvelua. Vian tulkit ovat koulutettuja tulkkausalan asiantuntijoita. Asiantuntijuuden säilyttämiseksi tulkit kehittävät ammattitaitoaan säännöllisesti.

Vian tavoite on tuottaa laadukkaita palveluja, tukea jäsentensä ja työntekijöidensä elinkeinoa sekä kartuttaa henkilöstön ammattitaitoa ja kehittää viittomakielialaa.

Tiedote

Vian 10-vuotisjuhlaseminaari 31.10.2009

Viittomakielialan Osuuskunta Via järjestää kaikille avoimen 10-vuotisjuhlaseminaarin lauantaina 31.10.2009 kello 9-16. Seminaaripaikka on Finnair Stadiumin ravintola Aeropoli Helsingin Töölössä.

Seminaarin teemana on laatu. Ohjelma ja ilmoittautumisohjeet julkaistaan elokuussa.
Seminaarissa on tulkkaus suomalaiselle viittomakielelle.

Tiedote

Uudenmaan puhelintulkkaus kesällä

Kesälomakaudella 22.6.-31.7. puhelintulkkausvastaanotto on auki arkisin kello 9–13 ilman ajanvarausta. Jos tarvitset puhelintulkkausta muuna virka-aikana, voit varata ajan etukäteen Vian tulkkivälityksestä.

Vian Helsingin toimisto sijaitsee Haagassa, 7 minuutin kävelymatkan päässä Valkealta talolta (Nuijamiestentie 5 A, 3. kerros). Bussi 63 pysähtyy Vian toimiston vieressä. Tervetuloa!

Tiedote

Anna palautetta viittomakielellä!

Kun tietokoneessasi on web-kamera, voit viittoa ja lähettää palautteesi Vian viittomakielisten verkkosivujen kautta Vian esimiehille. Palautteet käsitellään luottamuksellisesti.

Viittomakielen tulkkausta, opetusta sekä palvelujen välitystä valtakunnallisesti